Älä metsästä kirjoita

Kun aloitin yrittäjänä runsaat kolme vuotta sitten, sanoin hyvälle ystävälleni, että nyt järjestän itselleni aikaa metsän opiskeluun. Ystäväni tokaisi viisaaksi osoittautuneen neuvon: ”Joo opiskele vaan, mutta älä nyt metsästä kirjoita!”

”Ai miksen kirjoita.”

”No. Metsässä voi tulla hyvä olo, mutta metsäkeskustelusta tulee vain paha olo”, ystäväni jatkoi.

Ensimmäiset projektini liittyivät metsään ja puudesigniin, joten olikin helppoa olla osallistumatta julkisiin metsäväittelyihin. Pari metsää sivuavaa blogia kirjoitin, mutta sitten totesin, että metsäisiin asioihin voi syventyä ilman julkista raportointia ja sometusta.

Ymmärrystä hämmennyksessä

Ympärilläni on paljon vanhoja ja uusia metsänomistajia, joiden kanssa juttua on riittänyt. Olemme yrittäneet ymmärtää suomalaisten asiantuntijoiden, poliitikkojen ja etujärjestöjen loputtomalta tuntuvia väittelyitä.

Itseni kaltaisen metsänomistajan on helppo yrittää tulkita kaikkia tahoja, sillä toimeentuloni ei perustu metsään. Silti hämmennys metsän moninaisten roolien edessä on suuri. Kysymykseni vastuullisen metsänomistajan teoista tuntuvat planeettamme ilmasto- ja luontokatoennusteissa mitättömiltä, vaikka ne oikeasti ovat tärkeitä.

Viime vuosien metsäkeskustelu on Suomessa keskittynyt vahvasti ilmastonmuutokseen, luontokatoon, EU:n ilmastopolitiikkaan ja luonnon ennallistamisasetukseen sekä suomalaisten metsien rooliin Suomen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa.

Keskustelussa suomalainen metsänomistaja on tavallaan ollut läsnä, sillä useat tahot julistavat varjelevansa hänen päätöksentekoaan. Silti moni yli 600 000 suomalaisesta metsänomistajasta ei tunnista itseään eipäsjuupas -asetelmaksi lukkiutuneesta väittelystä.

Mitä tarkoitan? Kun esimerkiksi Ylen ajankohtaisohjelmassa edunvalvoja MTK:sta tai Metsäteollisuuden keskusliitosta sanoo, että kestävästi tai hyvin hoidettu metsä on paras hiilinielu, niin asiantuntija Ilmastopaneelista tai luontojärjestöistä on vastannut laskelmilla metsien suojelun tarpeesta.

Metsänomistajana mietin hämmentyneenä, että sulkevatko metsien suojelu ja metsien hyvä hoito toisensa pois. Eivät. On olemassa paljon metsänomistajia, jotka haluavat suojella suojelukelpoiset metsänsä ja kasvattaa talousmetsistään nykyistä monimuotoisempia. On olemassa paljon suomalaisia metsänomistajia, joiden näkövinkkeli maailmaan on laajempi kuin Suomi.

Tärkeinä toimijoina metsänomistajat kannattaisi tunnistaa kannustavammin päätöksentekijöiden ja tutkijoiden keskusteluissa, sillä he omistavat 52 prosenttia Suomen metsistä.  Hyvästä ja monimuotoisesta metsänhoidosta sekä luonnonmetsien osuuden kasvattamisesta olisi keskusteltava entistä enemmän. Monille metsänomistajille jako talousmetsien kannattajiin ja luonnonmetsien puolustajiin ei tunnu enää todelliselta. 

Erilaisissa ylätason metsäkeskusteluissa kohderyhminä ovat poliittiset päätöksentekijät ja ehkä suuri yleisö eli kansalaiset. Metsänomistajien kannalta viestit ovat epämääräisiä ja tavallaan vastuuttomia, sillä metsänomistajahan tekee ja päättää päivittäin. 

Yli 600 000 metsänomistajan joukko on Suomessa monimuotoinen. Osa on kiivaan keskustelun ja mahdollisten EU-säädösten ärsyttämänä päätynyt hakkaamaan isoja metsäalueitaan kiertoajoista välittämättä. Niinpä viime vuosina isänmaan maisemia katsellessa olemme huomanneet, että joiltakin ovat hakkuiden jälkeen voimat uudistamiseen loppuneet. 

Rujojen avohakkuualueiden kuvia pompsahtelee tuon tuosta sosiaalisessa mediassa, eivätkä ne nosta suomalaisen metsänhoidon mainetta maailman parhaimpana…

Samaan aikaan kasvava joukko metsänomistajia yrittää nähdä metsänsä yhtä vastuullisena liiketoimintana kuin muutkin toimialat; monet jopa kaikkein vastuullisimpana kestävän kasvun kohteena.

Suomalaiset metsänomistajat saavat ainakin vielä päättää, millaista metsää he yhdessä ammattilaisten asiantuntemuksen ja  luonnonvoimien kanssa pyrkivät kasvattamaan. Siksi kaikenlainen arroganssi metsänomistajia kohtaan on ollut haitallista, sillä olisimme jo vuosia tarvinneet yleistä innostavaa kannustusta vastuulliseen ja monimuotoiseen metsänkasvatukseen.

Kun Metso-, Helmi- tai muihin luonnonsuojeluohjelmiin eivät kaikki halukkaat pääse, on tärkeää, että metsänomistajat kiinnostuvat entistä enemmän metsänsä terveydestä, monimuotoisuudesta ja laadukkaasta kasvusta. Hyvällä metsänhoidolla on merkitystä, vaikka arvostaisimmekin talousmetsiä enemmän ikiaikaisia luonnonmetsiämme. 

Eipäsjuupas -keskustelussa metsämediat eivät ole ripotelleet tuhkaa ympäristöönsä. Medialukutaitoisena niistä voi oppia paljon: vallitsevasta käytännöstä, jatkuvasta kasvatuksesta, kehityksestä, innovaatioista ja myös talousmetsien luonnonmukaisesta hoidosta ja mahdollisista suojelukohteista. Myös muissa medioissa on ollut paljon reportaaseja metsänomistajien erilaisista kokeilu- ja hoitomenetelmistä.

Hämmennyksestä ja päättämättömyydestä huolimatta muutos on käynnissä.  Yllättävän moni pitkäaikainen metsänomistajatuttuni ei olekaan enää innostunut yhden lajin puupelloista. Eivätkä kaikki suojeluintoiset uudet metsänomistajat haluakaan antaa palstansa kasvaa ihan kaikessa rauhassa, vaan hoitavat sitä lempeästi ja luontoa kunnioittaen. Suomen metsille tyypillistä monimuotoisuutta edistävät tällä hetkellä myös useiden metsäyritysten ohjelmat ja neuvojat.

Uusi paneeli metsään

Metsätoimialasta Kauppalehdessä raportoiva toimittaja Kyösti Jurvelin toivoi helmikuun lopussa kolumnissaan, että metsäkeskustelijat ja ilmastoliikkeet tulisivat joskus käyskentelemään ja  keskustelemaan hyvin kasvaneeseen metsään. Huh, miten raikkaalta Jurvelinin maalaisjärkinen ehdotus tuntui.

Jo vuoden 2022 lopussa maa- ja metsätalousministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö nimittivät metsäbiotalouden tiedepaneelin, jonka työtä nykyinen hallitus on päättänyt jatkaa.

Metsäbiotalouden tiedepaneelin tavoitteena on tarjota tutkittua tietoa metsien kestävästä ja monipuolisesta käytöstä päätöksenteon ja innovaatioiden kehittämisen tueksi. Tässä tiedepaneelissa sallitaan sen puheenjohtajan Antti Asikaisen mukaan erilaiset tavat katsoa metsäkysymyksiä.

Uuden hallituksen ohjelma toteaakin metsäbiotalouden tiedepaneelin suosituksen pohjalta, että terveet, kasvavat metsät luovat työtä, hyvinvointia ja hillitsevät ilmastonmuutosta. Myös metsäbiotalouden kasvun edellytyksiä pyritään vahvistamaan nostamalla arvonlisää.

Mutta miten metsäbiotaloudella oikein menee? Luonnonvarakeskuksen 26.6.2023 julkistamassa metsänkäyttökyselytutkimuksessa metsäbiotalous  ei saanut suojelua kannattavilta kansalaisilta kiitosta; he valitsivat Luken esittämistä politiikkavaihtoehdoista biotalouspolitiikan sijaan monimuotoisuuspolitiikan ja hiilinielupolitiikan.

Tutkimuksen vastaajista noin neljännes kuului Maksimihyötyjiksi nimettyyn ryhmään, jonka mielestä menestys syntyy monimuotoisuuden paranemisesta, hiilinielujen vahvistamisesta ja metsäsektorin työpaikkojen lisääntymisestä.

Optimistiset Maksimihyötyjät ovat visiossaan vähemmistö, sillä biotalouden suuret innovaatio-odotukset mahdollisine miljardi-investoineen eivät selvästi välity kansalaisille ja monenmoiset ekosysteemipalvelut hämärtävät käsitettä entisestään. Viestinnän kannalta kaiken nielevä biotalouskäsite näyttää melkoiselta haasteelta.

Kun suomalaisten metsien pitäisi nyt riittää kaikkeen mahdolliseen, on vain myönnettävä, että valintoja on tehtävä. Metsänomistajana arvostan avaraa, analyyttista ja empaattistakin retoriikkaa, jos seurauksena on mahdollisimman selkeitä päätöksiä ja jonkinlaista ennustettavuutta.

Metsiämme voi tarkastella ekologisesta, taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta, mutta planeettamme pelastamisessa tieteen tuloksia ja suosituksia ei pidä vähätellä.

Silti metsänomistajana olen joutunut miettimään, millainen on tutkijan vastuu tulosten ja suositusten viestijänä. Kun metsästä tuli ehkäpä liikaakin Suomen ilmastopolitiikan päävastuullinen, niin koko metsäkeskustelu on ylipolitisoitunut metsänomistajan kannalta vastenmieliseksi, ja moni asia on muuttunut valkoisesta mustaksi. Kun aikamme metsäkeskustelua vuosien kuluttua tutkitaan, luulen, että tutkijat arvioivat metsänomistajakohderyhmän arvostuksen ja kannustuksen puutteen vahingolliseksi.

Itse uskon, että Suomessa on paljon vastuullisia metsänomistajia, jotka kykenevät kehittämään metsiään muuttuvassa ympäristössä. Mutta tiedän ja tunnistan myös tuskastuneita hakkuiden kiirehtijöitä. Olisiko avarampi ja kunnioittavampi viestintä metsänomistamista kohtaan vähentänyt pelkoa.

Rakkautemme metsään

Miksi nyt kirjoitin metsästä, vaikka olin päättänyt tutkia sitä pienessä piirissä.

Luin uudelleen 2. kesäkuuta kuolleen säveltäjä Kaija Saariahon puheen, jonka hän oli kirjoittanut saadessaan taiteen akateemikon arvonimen maaliskuun lopussa. Saariahon puheessa on kohta, joka jää elämään yhtä vaikuttavana kuin hänen musiikkinsa. ”On tärkeä opettaa, että kaiken arvoa ei voi laskea euroina, kaiken merkityksellisyys ei käy ilmi sekunnissa eikä ehkä vuodessakaan: ei tunteiden, ei metsien, ei musiikin.”

Rakkautemme metsiä ja luontoa kohtaan on täynnä huolia; mitä olemme kadottamassa ja mitä metsälle on tapahtumassa. Metsäntutkimus täsmentyy päivä päivältä. Poliittisilla päätöksentekijöillämme on mahdollisuus luoda nopeasti suunta, jossa yhdistyvät luonnon, ilmaston ja talouden intressit.  Itse rakastan luonnonmetsiämme ja toivon, että voisimme lisätä laajasti niiden osuutta. Samalla arvostan hyvin hoidettuja, monimuotoisia talousmetsiämme. Hyvinvointimme sen syvimmässä merkityksessä kumpuaa metsästä.