Hyvinvointitrendi vahvistuu korona-ajan kurimuksessa. Monet suomalaiset teknologiapohjaiset kasvuyritykset kehittävät tuotteitaan ja palveluitaan hyvinvointia ja vastuullisuutta edistävillä aloilla. Rohkeasti vanhaa kulttuuria ja uutta hyvinvointia yhdistäneet eri alojen pienyrittäjät ovat löytäneet uusia innostuneita kohderyhmiä läheltä ja kaukaa. Ja tietysti lähes jokainen brändi on hyvinvoinnin lipunkantaja vaikeissa pandemiaolosuhteissakin.
Välillä tuntuu, että hyvinvoinnista on tullut tähtipölyttävä taikasana. Siksi kannattaakin miettiä, miten hyvinvointia haluaa luoda ja levittää.
Olemmeko muuttumassa?
Koronaeristäytyminen on herkistänyt, väsyttänyt ja masentanutkin ihmisiä ympäri maailmaa. Suomalaiset ovat joukolla hakeneet voimaa ja vapautta luonnosta, sillä ulkonahan voi oikeastaan tehdä mitä vain. Monissa maissa ulkoilu ei ole ollut pandemian aikana helppoa, ja kodeista on tullut elämän kaikkien toimintojen keskipiste vaihtelevalla menestyksellä. Niinpä hyvinvointipalvelut ovat digitalisoituneet lähes yhtä vauhdikkaasti kuin etätyö.
Kaipuu muiden ihmisten kohtaamiseen ja aitoihin eläviin tapahtumiin on pandemian aikana suuri. Digitaalisten palveluiden kehitys ja virtuaalitapahtumien laadun parantuminen ovatkin koukuttaneet monet inspiroiville tutkimusmatkoille omaa hyvinvointia piristäviin harrastuksiin. Tunnen oopperafaneja, jotka odottavat, odottavat ja odottavat Kansallisoopperan Valkyyrian esitystä… ja ovat odotuksessaan aktiivisia, jotta voisivat pettymyksessään paremmin. Tutkimme Wagneria ja Ring -oopperoita eri oopperatalojen ja musiikkikirjastojen verkkopalveluissa, koska on aikaa keskittyä, vertailla ja oppia.
Yhdistelemme erilaisia elämyksiä
Samanlaisista hyvinvoinnin hybridielämyksistä raportoivat tuon tuosta ihmiset, jotka ovat hakeneet virtaa tai rauhaa metsästä, meditaatiosta, luonnosta, liikunnasta, ruoasta, kokkailusta, mökkeilystä, designista, neulomisesta, laulamisesta, soittamisesta, leffoista, sarjoista, kirjoista, konserteista, podcasteista, kursseista, peleistä jne…
Elävän elämän hyvät hetket sulautuvat saumattomasti digitaalisiin ja virtuaalisiin elämyksiin.
Metsäpoluilla kulkee äänikirjoja kuuntelevia kiireen karkottajia, mutta yhtä lailla siellä liikkuu kuntoilijoita, joista jokunen hurahtaa oppimaan entistä enemmän kasveista, puista, kivistä, eläimistä, metsän suojelusta, hiilinieluista ja metsän hoidosta sekä historiasta. Todellisten ja digitaalisten elämysten yhdistämisen lisäksi voisimme entistä enemmän liittää metsän moninaisia anteja erilaisiin kuntoiluaktiviteetteihin.
Kuljin viime elokuussa metsässämme paikallisen Metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvojan kanssa. Hän ei tarinoinut puista yhtä lumoavasti kuin Judi Dench, mutta avasi vuosikymmenien sivistyksellään metsämme hienoja salaisuuksia – ei päälauseissa vaan kiehtovissa sivulauseissa. Kuljenkin nyt metsässämme uudenlaisin silmin ja ajatuksin. En tietenkään halua metsäretkilläni aina kuunnella avartavaa tarinointia, mutta olen selvästi uuden oppimiselle aiempaa avoimempi.
Metsä voi antaa enemmän
Olisiko suomalaisen metsän ja luonnon hyvinvointia tarjoavilla yrityksillä, yrittäjäverkostoilla ja yhteisöillä paljon enemmän mahdollisuuksia palveluidensa designiin? Meillä ja maailmalla on ihmisiä, jotka haluaisivat olla suomalaisessa luonnossa, mutta eivät voi joko rajoitusten, kiireen tai yksinkertaisesti arkipäiväisten esteiden takia – silti he haaveilevat mahdollisuudesta olla tekemisissä luontohyvinvointikumppaninsa kanssa useammin vaikkapa virtuaalisesti?
Muistelen vuosien takaista kohtaamista Kuusamossa Pienellä Karhunkierroksella. Pysähdyimme juttelemaan espanjalaisten nuorten aikuisten kanssa. Neljän hengen porukka ylisti raikasta ilmaa, syyskuun värejä, maisemia, kierroksen profiilia, rauhaa ja vakuutti palaavansa vielä joskus takaisin…”emme ole ikinä ennen nähneet ja kokeneet mitään näin kaunista”. Mietin, että elääköhän vaelluselämys vielä porukan mielessä ja onko maisemiin helppo palata koronaeristyksessä.
Uskon, että tapaamani espanjalaiset ovat osa heimoa, joka tulevaisuudessa matkustaa vähemmän, mutta hakee matkaltaan yhä enemmän.
Rohkeaa muotoilua
Suomessa on jo paljon yrityksiä, alueita ja verkostoja, jotka ovat rohkeasti, luovasti ja laadukkaasti yhdistäneet luontoa ja muita palveluita innostaviksi kohteiksi. Niitä on yllättävän paljon; enemmän kuin Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin uuteen Madventures Suomi matkaoppaaseen mahtuu.
Mitä enemmän eri toimialoja yhdistävää osaamista näiden tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen tulee mukaan, sitä paremmat mahdollisuudet niillä on kehittyä sekä ainutkertaisiksi elämyksiksi että jokapäiväiseksi hyvinvoinnin lähteeksi.
Ei välttämättä massoille, mutta intohimoisille sitoutujille.
Nyt jos koskaan!
Metsän hyvinvointivaikutuksista ihmisen mielelle ja keholle on puhuttu aina, ja nykyään niistä todistavat myös erilaiset mittarit.
Viimeistään koronapandemia näytti, että suomalaisessa hyvinvointivaltiossa luonto on merkittävä suomalaisten hyvinvoinnin perusta.
Miksi tätä aitoa hyvinvointipalveluamme ei hyödynnetä kaupallisesti enemmän? Ehkäpä osittain siksi, että metsä on ollut monille suomalaisille liian ilmiselvä oikeus. On ollut vaikea ymmärtää, että on ihmisiä, jotka haluaisivat nauttia metsän ja luonnon hyvinvoinnista oppimalla siitä enemmän. Ja maksamalla oppimisestaan. Monenlaisia hyvinvointikokeiluja on toki ollut ja on, mutta monet pyrähdykset ja epäonnistumiset eivät ole johtaneet oppimiseen ja kehittämiseen, sillä taustalla on ollut liian vähän osaamista ja sijoittajia.
Yhä edellen esimerkiksi Metsähallitus toteaa, että Kansallispuistot ovat ennätyksellisen suosittuja, mutta niissä olisi vielä paljon tilaa ja tarvetta palveluille.
Toivoa tuokin teknologia. Se yhdistää maaseutua ja kaupunkeja. Se virittää erilaiset osaajat verkostoiksi. Se auttaa löytämään niche-kohderyhmät ympäri maailmaa. Se ei tuhoa luontoa vaan parhaimmillaan auttaa pelastamaan.
Toivoa tuo myös ihmisten lisääntyvä vaihteluasuminen kaupungeissa, mökeillä ja matkailukeskuksissa. Ulkopuolinen osaaja voi oivaltaa, rohkaista ja ehkäpä löytää myös rahoittajia luonnon hyvinvointipalveluille. Digisukupolvet ymmärtävät, että pienestä voi kasvaa suuri ja että suora yhteys hyvinvointiin voi tulla Tapiolasta tai Tokiosta.
Toivoa luo tämänhetken toivottomalta tuntuvalta tilanteessa se, että meillä on paljon luonnon hyvinvoinnin mahdollisuuksia ymmärtäviä, kehittäviä, näyttäviä ja viestiviä osaajia eri aloilta, Suomesta ja muualtakin. Osaamiverkostoja syntyy aikaisempaa enemmän, ja toimintamallit ovat joustavia.
Ja ennen kaikkea toivoa tuovat luontoa rakastavat ihmiset, jotka ovat päättäneet keskittyä vastuullisiin, laadukkaisiin ja aitoihin hyvinvointipalveluihin. Heistä monet ovat päättäneet itse valita mediansa ja digitaaliset vuoropuhelukumppaninsa kaiken hälyn keskellä.
Suomalaisen luonnon ja metsän hyvinvointipalveluiden muotoilussa ja markkinoinnissa tarvitaan nyt sensitiivistä asiakasymmärrystä ja osaavaa investointitukea, jos tavoitteena on suora ja aito yhteys luonnon taikaan.
p.s. Mänty blogin alussa on kuvattu viime marraskuussa Riisitunturin kansallispuistossa Posiolla. Eläköön sen sitkeys ja uusi kurotus!